sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Helppo omppuherkku

Olen kantanut äidin pihapuusta meille pari ämpärillistä omppuja. Tein eilen niistä tällaisen helpon herkun.

Menossa uuniin ja tulossa uunista

Resepti syntyi niistä aineksista mitä meillä sattui olemaan ja meni kutakuinkin näin:

Helppo omenaherkku
1 pkt kauramurotaikinaa
8 kotimaista omenaa
1,5 dl luomumysliä
0,5 dl mantelirouhetta
2 tl kanelia
0,5 dl sokeria
juoksevaa margariinia

Painele taikina vuoan pohjalle. Lohko omenat ja poista siemenkota (omppuja ei tarvitse kuoria). Laita omenat ja kaikki kuivat aineet kannelliseen astiaan, kansi kiinni ja hölskytä ainekset sekaisin. Kaada omenaseos taikinavuokaan ja lorauta lopuksi päälle juoksevaa margariinia (ehkä noin puoli desiä). Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia. Tarjoa hieman lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa.

Koska meillä elellään tulipalon jälkeen edelleen ilman hellaa, on ollut vähän haasteita kaiken ruoanlaiton suhteen. Äidin omenoita on edelleen paljon ja haluaisin tehdä niistä hilloa. Onnekseni löysin Hesarin sivuilta uunissa valmistettavan omenahillon ohjeen. Sitä aion testata ehkä vielä tänään niin ei jää omput käyttämättä :)

2 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa ihanalta! Pakko laitaa omppuohje pikapikaa kokeiluun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Valmistuu ja häviää lautasilta tosi nopeesti ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...